Maailmanlaajuisen tasa-arvon lisääminen edellyttää poliittista tahtoa ja kansainvälistä yhteistyötä

Sunnuntai 17.12.2017 klo 18:52 - Petri Jussila

Thomas Piketty ja kumppanit ovat kirjoittaneet raportin maailmanlaajuisesta tuloerojen ja varallisuuden jakautumisesta. Raportti on selvästi erittäin hyvää työtä ja sen tulokset ovat varsin luotettavia. Sen voi lukea täältä, tosin ei valitettavasti suomeksi. 

Globaali epätasa-arvo vähentyi pitkän aikaa 1970-luvulle asti, mutta on sen jälkeen kääntynyt selvään kasvuun. Taustatekijöinä tässä käänteessä lienevät kapitalistien pelotteena toimineen Neuvostoliiton romahdus, läntisen sosialidemokratian voiman heikkeneminen sekä Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin käynnistämä uusliberalismin voittokulku, joskin itse käsite on historiallisesti epätarkka. Samalla myös globalisaatio astui uuteen vaiheeseen, jonka veturina toimivat finanssimarkkinat ja kasvava vapaakauppa.  

Joka tapauksessa viimeiset vuosikymmenet maailmanlaajuinen taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut. Globaali rikkain prosentti - ja varsinkin promille - on rikastunut nopeasti, kun taas keskiluokka on useimmissa maissa polkenut paikallaan. Toisaalta globaali absoluuttinen köyhyys on vähentynyt YK:n tavoitteitakin nopeammin, joten kaikkien huonommassa asemassa olevien ihmisten asema on kuitenkin kohentunut. Kaiken kaikkiaan tätä kokonaiskuvaa ei kuitenkaan voi pitää mitenkään oikeudenmukaisena tai kohtuullisena. 

Maailmanlaajuisesti katsoen erot ovat tietysti varsin suuria.  Eurooppa - erityisesti Länsi-Eurooppa - on maailman tasa-arvoisin alue, joskin täälläkin erot ovat vähitellen lisääntyneet.  Sen sijaan USA:ssa ja Venäjällä epätasa-arvon lisääntyminen on ollut suurta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tapahtunut oligarkinen ryöstökapitalismi näkyy siinä, että silloin Venäjän tulo- ja varallisuuserot kasvoivat suorastaan hyppäyksittäin. Tämä varmaan selittää Vladimir Putinin autoritäärisesti vakauttavan politiikan korkeaa suosiota, joskin myös hän hallintoineen on ottanut merkittävän siivun tuosta vauraudesta. Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi selittyy myös suurelta osin tämän vahvan eriarvoistumisen kautta, joskin Bernie Sandersin esittämät linjaukset olisivat varmasti olleet tehokkaampi lääke näihin ongelmiin.  Julkisen pääoman suhde yksityiseen pääomaan on laskenut (ainakin lähes) kaikkialla, joskin Kiinassa se on muita korkeammalla tasolla. Tästä huolimatta Kiina - ja varsinkin Intia - ovat tunnetusti myös erittäin epätasa-arvoisia maita.

Raportin esitetään myös hyviä politiikkasuosituksia, joiden avulla kehityksen suuntaa voisi kääntää. Tällaiset toimenpiteet ovat tarpeen, koska suuret tulo- ja varallisuuserot ovat paitsi sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia, niin ne myös heikentävät talouskasvua. Suurten pääomien verotusta pitäisi kiristää tuntuvasti, verokilpailua suitsia ja veroparatiisit lakkauttaa. Samalla pitäisi vahvistaa tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia ja lisätä julkisia investointeja. Itseäni kiinnostaa kovasti myös se, miten digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly muuttavat taloutta, työntekoa ja palveluja. Teknologista edistystä vastustava asenne on turhaa ja haitallistakin, mutta toisaalta omistamisen keskittymisen ja verotuksen kysymykset nousevat yhä tärkeämmiksi. Lisäksi markkinoiden pitäisi olla avoimet eikä suuryritysten monopolisoimat.  

Valtavan taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen on mahdollista vain, jos nämä hyvät asiat etenevät eri puolilla. Juurikaan kärjistämättä voi todeta, että vasemmalle kallistuvat puolueet kannattavat niitä ja oikealle kallistuvat vastustavat. Tosin laitaoikeisto joskus kannattaa tämäntyyppisiä uudistuksia, mutta ymmärtämättä sitä, että niiden toteuttamisssa vaaditaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä - tämä tosin koskee osin myös laitavasemmistoa.  Monet diktatuurit ovat tietysti kantoina edistyksen tiellä. Meidän on silti suunnattava eteenpäin kohti parempaa maailmaa! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tasa-arvo, talous, kansainvälisyys, politiikka

Oma pää ja pääoma - joitakin ajatuksia Thomas Pikettyn tutkimuksen pohjalta

Perjantai 25.7.2014 klo 17:26 - Petri Jussila

Sain viimeinkin postissa Thomas Pikettyn kohututkimuksen Capital in the Twenty-First Century eli Pääoma 2000-luvulla. Olen nyt tehnyt teokseen ensimmäisen alustavan katsauksen, jonka pohjalta nostan esiin joitakin näkökulmia. Kyseessä ei todellekaan ole mikään tyhjentävä katsaus tai arvio, koska minulla ei ole aikaa perehtyä syvällisesti Pikettyn käyttämään aineistoon, menetelmiin ja johtopäätöksiin. Lisäksi teoksessa on pureskeltavaa ja keskusteltavaa pitkäksi aikaa.

Capital in the Twenty-First Century - teosta on verrattu Karl Marxin legendaariseen teokseen Das Kapital eli Pääoma, johon tietysti viittaa myös tutkimusten samankaltainen nimi. Pikettyn ja Marxin teoksia voidaan verrata senkin takia, että ne ovat laajoja, kokonaisvaltaisia ja suhteellisen vaikeatajuisia tutkimuksia. Piketty ei kuitenkaan ole varsinaisesti marxilainen, vaan tunnistaa sekä Marxin teorioiden suuret ansiot että ratkaisevat puutteet. 1900-luvun kehitys ei nimittäin tukenut Marxin pääoman kasaantumisteoriaa tai työväenluokan kurjistumisteoriaa. Lisään vielä, että näiden teorioiden johtava kriitikko tuolloin oli Eduard Bernstein, jonka revisionismista tuli modernin sosialidemokratian aatteellinen perusta. Ylipäätään on syytä suhtautua historiallisiin ”lainalaisuuksiin” erittäin kriittisesti, koska ihminen toimivana olentona on osa kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia prosesseja ja kykenevä myös vaikuttamaan niihin.

Piketty on tulostensa tueksi tutkinut verotilastoja lukuisissa eri maissa, joita kautta hän on seikkaperäisesti selvittänyt varallisuuden kehitystä ja jakautumista.  Jotkut tutkijat ovat epäilleet tai kritisoineet teoksen yksityiskohtia, mutta ymmärtääkseni heistä kukaan ei ole kiistänyt sen suurta linjaa. Piketty osoittaa, että pääoman tuotto lukuisissa eri maissa oli talouskasvua pienempi ensimmäisen maailmansodan ja 1970-luvun välillä. Tällöin varallisuuserot useissa eri maissa pienentyivät selvästi. 1970-luvulta alkaen pääoman tuotto on ollut jälleen talouskasvua suurempi, minkä takia varallisuuserot ovat kasvaneet varsinkin USA:ssa, mutta myös muualla. Tällä hetkellä Euroopankin varallisuus jakautuu lähes yhtä epätasaisesti kuin 1800-luvun lopulla. Jos kehitys jatkuu tällaisena, on pelättävissä paluu mahtisukujen ja perijöiden yhteiskuntaan, missä ”laiskan” pääoman keskittyminen uhkaa talouskasvua, yhteiskuntarauhaa ja demokratiaa. Tähän kehitykseen vaikuttaa tietysti monet prosessit, joista talouskasvun ja verotuksen lisäksi merkittävimpiä ovat koulutukselliset mahdollisuudet ja tiedon leviäminen. Pikettyläisessä vertailussa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat olleet suhteellisen tasa-arvoisia maita. Suomenkin osalta olisi kiinnostavaa nähdä yksityiskohtaista tutkimusta ja analyysiä varallisuuden kehittymisestä ja jakaantumisesta sekä politiikan vaikutuksesta siihen.

Piketty korostaa aivan oikein sitä, että talousjärjestelmät ovat ihmisten luomuksia, joten niitä voidaan myös muuttaa politiikan avulla. Historiallisena esimerkkinä kannattaa nostaa esiin se, että  1900-luvun aikana luotiin kapitalismin ja sosialismin kompromissi, hyvinvointivaltio. Tämän kehityksen mahdollisti poliittisen tahdon lisäksi myös poikkeuksellisen suuri talouskasvu. Toisaalta hyvinvointivaltion rakentaminen myös tuki talouskasvua synnyttäessään positiivisen kehän.    

Piketty on paitsi demokratian niin myös markkinatalouden kannattaja, joka ei vastusta tulo- tai varallisuuseroja sinänsä, mutta kannattaa niiden vähentämistä. Pikettyn mukaan talouskasvu ei todennäköisesti enää nouse yhtä korkeaksi kuin 1900-luvulla, mikä tekee tästä tasa-arvoa lisäävästä politiikasta entistä haasteellisempaa.  Lisäksi helppoja ja yksiselitteisen oikeudenmukaisia verotusratkaisuja ei tietysti ole olemassakaan, vaan kysymys on vaikeasta ja monimutkaisesta kokonaisuudesta. Hän luonnostelee globaalia progressiivista varallisuusveroa, joskin enemmän ajatuskokeena kuin realistisena vaihtoehtona. Joka tapauksessa tähän suuntaan kannattaa edetä paikallisesti, joten Suomessakaan ei kannata ainakaan poistaa perintöveroa. Piketty pitää erittäin tärkeänä myös panostuksia koulutukseen, koska se lisää mahdollisuuksien tasa-arvoa ja sosiaalista liikkuvuutta.  

Thomas Pikettyn erittäin merkittävä teos ja siitä syntynyt keskustelu antaa hyvän lähtökohdan modernin keskustavasemmistolaisen politiikan luonnosteluun, josta nostan esiin neljä näkökulmaa. Ensinnäkin talouspolitiikassa(kin) kansainvälisen yhteistyön syventäminen on välttämätöntä, koska pääomalla ei edelleenkään ole isänmaata. Toiseksi tavoitteeksi ei kannata ottaa sosialismia, vaan demokraattisempi ja sosiaalisempi markkinatalous, jossa vallitsee ennen kaikkea suuri mahdollisuuksien tasa-arvo. Kolmanneksi on syytä huomata, että jos talouskasvu ei palaudu yhtä korkealle tasolle kuin toisen maailmansodan jälkeen, niin sen kaltainen hyvinvointivaltion laajentaminen ei myöskään ole mahdollista. Tähän voidaan tietysti myös vaikuttaa onnistuneella talouspolitiikalla. Neljänneksi on kuitenkin otettava huomioon ekologisesti kestävä kehitys, minkä näkökulmasta talouskasvu ei ole mikään itseisarvo.     

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääoma, kapitalismi, markkinatalous, sosialidemokratia, taloushistoria

Jyväskylä tarvitsee kestävää kasvua ja uusia työpaikkoja

Torstai 12.7.2012 klo 16:45 - Petri Jussila

Jyväskylä on nuorekas ja hyvämaineinen kasvukeskus, jolla on kaikki edellytykset menestyä myös tulevaisuudessa. Toisaalta kaupungin taloustilanne on heikko, velka kasvaa kovaa vauhtia ja työttömyys on liian korkealla tasolla. Kaupungin palvelutaso on vielä suurelta osin hyvässä kunnossa, mutta ongelmiakin on. Velkaantuvan ja korkean työttömyyden Jyväskylää uhkaakin negatiivinen kehä, jonka seurauksena siitä voi tosiaan tulla Suomen Ateena.    

Jyväskylän kaupungin talouden tasapainottamisen vaatii pitkäjänteisiä rakenteellisia uudistuksia, säästöjä ja ehkä myös veronkorotuksia.  Ennen kaikkea tarvitaan kuitenkin talouskasvua, menestyvää yrittäjyyttä ja uusia työpaikkoja. Perusteollisuus on aiemmin tuottanut alueelle vaurautta, mutta sen merkitys on valitettavasti vähentynyt. Onkin aika panostaa kunnolla myös nouseviin aloihin, kuten koulutusvientiin, liikunta- ja terveysosaamiseen sekä luoviin aloihin. Näillä aloilla on kasvavat globaalit markkinat, joilta tulevaisuudessa voi saada suuria vientituloja.

Kehittyneet maat ovat siirtymässä jälkimaterialistiseen ajatteluun, jossa suurempien asuntojen, tehokkaampien autojen ja kasvavan tavaramäärän sijasta korostuvat kestävä kehitys, koettu hyvinvointi ja kulttuuriset elämykset. Jyväskylän alueella on erinomaiset mahdollisuudet synnyttää uusia palveluja näihin teemoihin liittyen, koska täällä on paljon monipuolista ja korkeatasoista koulutusta, erinomaista osaamista eri aloilta sekä ennakkoluulotonta yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Vahvistamalla näitä tekijöitä voimme luoda kestävää talouskasvua ja uusia työpaikkoja, joita todellakin tarvitsemme.      

 

2 kommenttia . Avainsanat: Jyväskylä, työllisyys, talouskasvu, kestävä kehitys

Luovista aloista vientituloja

Lauantai 23.4.2011 klo 8:41 - Petri Jussila

Eduskuntavaalit ovat ohi ja seuraavan hallituksen muodostaminen alkaa pian. Tulevan vaalikauden tärkeimpiä asioita ovat työllisyyden parantaminen, hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ja köyhyyden vähentäminen. Tällainen politiikka on mahdollista vain vahvan taloudellisen kasvun aikana, mikä taas edellyttää vientituloja.  

Mistä näitä vientituloja voidaan saada? Perusteollisuuden merkitys on vähenemässä, vaikkakin se on edelleen suuri. Nokia kamppailee laskevien markkinaosuuksien keskellä. Vähän väliä kysytäänkin, mistä löytyisi uusi Nokia. Tällaisen uskomattoman menestystarinan toistaminen on lähes mahdotonta, joten meidän on etsittävä useampia pienempiä kasvuyrityksiä. Niiden taustalla on yhä useammin aivan uudenlaiset liiketoimintamallit ja kulttuuriset sisällöt, jotka toimivat luovan talouden pohjana.

Time-lehti nosti äskettäin Angry Birds -mobiilipelin kehittäjän Peter Vesterbackan maailman sadan vaikutusvaltaisemman ihmisen joukkoon, koska peli on ladattu jo sata miljoonaa kertaa. On myös laskettu, että suomalaisen musiikin viennin arvo on vuosittain yli 30 miljoonaa euroa. Tämä arvo on kymmenessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut! Suomalainen kirjallisuus ja elokuva ovat viime vuosina menestyneet varsin hyvin myös kansainvälisesti. Näyttää siis selvältä, että luovien alojen merkitys viennille on vahvassa kasvussa, joten niiden kehittämiseen kannattaa panostaa toden teolla. Näin saadaan lisää aineksia tulevaisuuden menestysreseptiin, joka meidän pitää yhdessä tehdä.


1 kommentti . Avainsanat: luova talous, kulttuurivienti, tulevaisuus

Sosialidemokratia ja yrittäjyys

Tiistai 13.4.2010 klo 9:45 - Petri Jussila

Yksi Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla –teoksen vaikuttavimmista hahmoista on räätäli Adolf Halme. Halme on tulisieluinen maailmanparantaja, vaikuttava puhuja ja vankkumaton sosialidemokraatti. Hän on myös yrittäjä. Linnan mestariteos nojautuu tässäkin kohtaan vahvasti tosiasioihin, sillä 1900-luvun alun työväenliikkeessä oli mukana paljon räätäleitä, suutareita, käsityöläisiä ja muita yrittäjiä.  

Suomi teollistui nopeasti 1900-luvulla, mikä mahdollisti elintason nousun ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen. Teollisuusyhteiskunnassa ihmisten työ ja toimeentulo nojasi yleensä pitkiin työsuhteisiin suurissa yrityksissä tai julkisella sektorilla.  Tällöin pienyrittäjyyden merkitys väheni. Samalla myös sosialidemokratian ja yrittäjyyden yhteys heikkeni, vaikkakaan ei katkennut, kuten joskus väitetään. Nyt on kuitenkin aika jälleen vahvistaa tätä yhteyttä.

Suomi on siirtynyt teollisuusyhteiskunnasta osaamisyhteiskuntaan ja luovaan talouteen. Perinteisen teollisuuden merkitys työllistäjänä tulee edelleen vähenemään, vaikka se ei tietysti menetä kokonaan merkitystään. Meidän tulee kuitenkin panostaa myös innovaatioihin ja osaamiseen perustuvaan luovaan talouteen, jossa varsinkin palvelualojen yrittäjyydellä on suuri merkitys. Koulutusta, hyvinvointiosaamista ja kulttuuria voidaan myös viedä ulkomaille, jolloin maakunta saa lisää vientituloja ja työpaikkoja.

Yrittäjyyteen ja uusiin innovaatioihin tulee kannustaa ja menestyminen palkita. Samalla on vastustettava pakkoyrittäjyyttä, jossa ihminen joutuu yrittäjäksi vastentahtoisesti ja ilman liiketoimintaosaamista. Julkisen sektorin tuleekin välttää mekaanista ulkoistamista ja yksityistämistä, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Palvelutuotannon kokonaisuutta rakennettaessa sekä yrityksillä että kansalaisjärjestöillä on kuitenkin usein tärkeä rooli.          

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: osaaminen, luova talous, yrittäjyys, sosialidemokratia