Maailmanlaajuisen tasa-arvon lisääminen edellyttää poliittista tahtoa ja kansainvälistä yhteistyötä

Sunnuntai 17.12.2017 klo 18:52 - Petri Jussila

Thomas Piketty ja kumppanit ovat kirjoittaneet raportin maailmanlaajuisesta tuloerojen ja varallisuuden jakautumisesta. Raportti on selvästi erittäin hyvää työtä ja sen tulokset ovat varsin luotettavia. Sen voi lukea täältä, tosin ei valitettavasti suomeksi. 

Globaali epätasa-arvo vähentyi pitkän aikaa 1970-luvulle asti, mutta on sen jälkeen kääntynyt selvään kasvuun. Taustatekijöinä tässä käänteessä lienevät kapitalistien pelotteena toimineen Neuvostoliiton romahdus, läntisen sosialidemokratian voiman heikkeneminen sekä Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin käynnistämä uusliberalismin voittokulku, joskin itse käsite on historiallisesti epätarkka. Samalla myös globalisaatio astui uuteen vaiheeseen, jonka veturina toimivat finanssimarkkinat ja kasvava vapaakauppa.  

Joka tapauksessa viimeiset vuosikymmenet maailmanlaajuinen taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut. Globaali rikkain prosentti - ja varsinkin promille - on rikastunut nopeasti, kun taas keskiluokka on useimmissa maissa polkenut paikallaan. Toisaalta globaali absoluuttinen köyhyys on vähentynyt YK:n tavoitteitakin nopeammin, joten kaikkien huonommassa asemassa olevien ihmisten asema on kuitenkin kohentunut. Kaiken kaikkiaan tätä kokonaiskuvaa ei kuitenkaan voi pitää mitenkään oikeudenmukaisena tai kohtuullisena. 

Maailmanlaajuisesti katsoen erot ovat tietysti varsin suuria.  Eurooppa - erityisesti Länsi-Eurooppa - on maailman tasa-arvoisin alue, joskin täälläkin erot ovat vähitellen lisääntyneet.  Sen sijaan USA:ssa ja Venäjällä epätasa-arvon lisääntyminen on ollut suurta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tapahtunut oligarkinen ryöstökapitalismi näkyy siinä, että silloin Venäjän tulo- ja varallisuuserot kasvoivat suorastaan hyppäyksittäin. Tämä varmaan selittää Vladimir Putinin autoritäärisesti vakauttavan politiikan korkeaa suosiota, joskin myös hän hallintoineen on ottanut merkittävän siivun tuosta vauraudesta. Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi selittyy myös suurelta osin tämän vahvan eriarvoistumisen kautta, joskin Bernie Sandersin esittämät linjaukset olisivat varmasti olleet tehokkaampi lääke näihin ongelmiin.  Julkisen pääoman suhde yksityiseen pääomaan on laskenut (ainakin lähes) kaikkialla, joskin Kiinassa se on muita korkeammalla tasolla. Tästä huolimatta Kiina - ja varsinkin Intia - ovat tunnetusti myös erittäin epätasa-arvoisia maita.

Raportin esitetään myös hyviä politiikkasuosituksia, joiden avulla kehityksen suuntaa voisi kääntää. Tällaiset toimenpiteet ovat tarpeen, koska suuret tulo- ja varallisuuserot ovat paitsi sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia, niin ne myös heikentävät talouskasvua. Suurten pääomien verotusta pitäisi kiristää tuntuvasti, verokilpailua suitsia ja veroparatiisit lakkauttaa. Samalla pitäisi vahvistaa tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia ja lisätä julkisia investointeja. Itseäni kiinnostaa kovasti myös se, miten digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly muuttavat taloutta, työntekoa ja palveluja. Teknologista edistystä vastustava asenne on turhaa ja haitallistakin, mutta toisaalta omistamisen keskittymisen ja verotuksen kysymykset nousevat yhä tärkeämmiksi. Lisäksi markkinoiden pitäisi olla avoimet eikä suuryritysten monopolisoimat.  

Valtavan taloudellisen epätasa-arvon vähentäminen on mahdollista vain, jos nämä hyvät asiat etenevät eri puolilla. Juurikaan kärjistämättä voi todeta, että vasemmalle kallistuvat puolueet kannattavat niitä ja oikealle kallistuvat vastustavat. Tosin laitaoikeisto joskus kannattaa tämäntyyppisiä uudistuksia, mutta ymmärtämättä sitä, että niiden toteuttamisssa vaaditaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä - tämä tosin koskee osin myös laitavasemmistoa.  Monet diktatuurit ovat tietysti kantoina edistyksen tiellä. Meidän on silti suunnattava eteenpäin kohti parempaa maailmaa! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tasa-arvo, talous, kansainvälisyys, politiikka