Tyranniasta ja demokratiasta

Lauantai 23.9.2017 klo 9:19 - Petri Jussila

Yalen yliopiston historian professori Timothy Snyder hahmottelee tärkeässä teoksessaan Tyranniasta kaksikymmentä opetusta 1900-luvulta, joita noudattamalla voimme pelastaa jälleen uhattuna olevan demokratian. Hän kirjoitti pamflettinsa pikavauhtia sen jälkeen, kun rääväsuinen bisnesmies Donald Trump oli yllättäen valittu USA:n presidentiksi. Onneksi nyt näyttää siltä, että Trumpin aate on enemmän narsismi kuin fasismi, eikä hänellä ole kykyä horjuttaa toden teolla USA:n demokraattisia instituutioita. Sen sijaan vielä viime vuosituhannella suhteellisen järkevää konservatismia edustaneen republikaanisen puolueen hän on saanut sekaannuksen ja alennuksen tilaan. 

Donald Trump saanee aikaan aika paljon pahaa, mutta hän on sittenkin väliaikainen ilmiö ja oletettavasti viisastuneet amerikkalaiset valitsevat neljän vuoden päästä presidentiksi selvästi häntä tasapainoisemman ja viisaamman ihmisen. Saa nähdä, onko USA vielä tuolloin vapaan maailman johtaja, vai onko Trumpin ääliömäinen politiikka tehnyt siitä merkitykseltään paljon nykyistä pienemmän, mikä on ironista, kun ajatellaan hänen vaalilausettaan "Make America Great Again". 

Demokratiaa uhkaavat toki monet muutkin voimat kuin Trump ja hänen kannattajansa. Venäjän Vladimir Putin ja Turkin Recep Erdogan ovat antiikin määritelmän mukaisia tyranneja, jotka ovat nousseet johtoon kansan vahvalla tuella, mutta ovat sen jälkeen vieneet maataan yhä selvemmin kohti johtajavaltaista diktatuuria, jossa demokratia on vain näennäistä, kansalaisyhteiskunta nujerrettu ja sensuuri korvannut dialogin. Putinin Venäjän tukemana myös Euroopan unionin alueella oikeistopopulismi ja suoranainen äärioikeistolaisuus on nostanut päätään, eikä äärivasemmistokaan aivan merkityksetön ole. Tietysti myös jihadistiset islamistit uhkaavat demokratiaa. Suomessakin ainakin perussuomalaiset flirttailevat demokratian vastaisten voimien kanssa ja vihapuheellaan käytännössä kannustavat heitä väkivaltaan.  

Kaiken kaikkeaan ajassamme on siis samanlaista vahvan johtajan, yksinkertaistettujen ratkaisujen ja kovan järjestyksen kaipuuta, joka eli vahvana maailmansotien välisenä aikana. Tämän takia Snyderin vertaileva katsaus noihin aikoihin on todellakin tarpeen, koska jos riittävän moni toimii noiden opetusten mukaisesti, voimme estää diktatuurien nousun ja demokratian tuhon.  

Snyderin kaksikymmentä opetusta avautuvat kunnolla vain, jos lukee kirjan ajatuksella. Kuitenkin jo kirjan otsikot ovat hyvin kuvaavia. Toimikaamme niiden mukaan! 
1. Älä tottele ennakkoon, 2. Puolusta instituutioita, 3. Varo yhden puolueen valtiota, 4. Kanna vastuusi maailmaa kohtaan, 5. Muista ammattietiikka, 6. Varo puolisotilaallisia ryhmiä, 7. Harkitse tarkkaan, jos sinun on kannettava asetta, 8. Erottaudu, 9. Kohtele kieltämme lempeästi, 10. Usko totuuteen, 11. Ota selvää, 12. Katso silmiin ja juttele, 13. Harjoita kehon politiikkaa, 14. Puolusta yksityiselämää, 15. Aja hyviä asioita, 16. Ota oppia muiden maiden vertailuryhmistä, 17. Kuulostele vaarallisia sanoja, 18. Säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia, 19. Ole isänmaan ystävä ja 20. Ole mahdollisimman rohkea.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tyrannia, diktatuuri, äärioikeisto, Trump