Entä jos äärioikeiston ja äärivasemmiston liitto toisessa maailmansodassa olisi kestänyt?

Lauantai 20.1.2018 klo 12:59 - Petri Jussila

Kontrafaktuaalinen eli vaihtoehtoinen historiantutkimus on tieteellisestä arveluttavuudestaan huolimatta kiinnostavaa. Sallittakoon siis pieni ajatusharjoitus, jota olen viime aikoina vähintäänkin alitajuntaisesti miettinyt.

Kuten tunnettua, Neuvostoliitto ja natsi-Saksa solmivat elokuussa 1939 Molotov-Ribbentrop - sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Itä-Eurooppa jaettiin kahtia. Suomi muuten kuului Neuvostoliiton etupiiriin, mikä oikeastaan selittää sellaisenaan talvisodan synnyn. Stalin otti sopimuksen tosissaan, eikä uskonut Saksan hyökkäävän Neuvostoliittoon ja jopa tapatti siitä varoittelevia agentteja. Tämä selittää sen, miksi Neuvostoliitto oli niin valmistautumaton ja sai lopulta tehokkaan sotakoneensa käyntiin kovin hitaasti, kuten muuten Britanniakin (mutta onneksi lopulta myös USA valtavine resursseineen tuli mukaan).

Entä jos natsi-Saksa olisi Neuvostoliiton tavoin ottanut hyökkäämättömyys- ja etupiirisopimuksen tosissaan? Silloinhan Saksa ja Neuvostoliitto olisivat voineet rauhassa jakaa Eurooppaa, antaen varmaan fasistiselle Italiallekin jonkun viipaleen. Saksa ei olisi ajautunut kahden rintaman sotaan ja olisi uhannut entistä vakavammin Britanniaa. Saarivaltion valloittaminen olisi toki vaatinut aikaa, varsinkin kun ranskalaiset upottivat laivastonsa mieluummin kuin antoivat sen saksalaisille. Joka tapauksessa toinen maailmansota olisi vähintäänkin pitkittynyt ja ainakin manner-Euroopassa diktatuurit olisivat päässeet vahvasti niskan päälle eikä demokraattien teloituksissa olisi luoteja säästelty. Suomellekin olisi tietysti käynyt tässä vaihtoehdossa huonosti; todennäköisesti maamme olisi liitetty Neuvostoliittoon. 

Mikä sitten esti tämän äärioikeiston ja äärivasemmiston tuhoisan liiton? Sen taisi tehdä natsi-Saksan - ja erityisesti itsensä Hitlerin - pakkomielteinen ideologia. Saksalaisen äärioikeiston aatteisiin kuului erottamattomana osana usko siihen, että saksalaisten on saatava elintilaa myös idästä ja kommunistit on nujerrrettava. Natsien uskomusten mukaan juutalaiset johtivat Neuvostoliittoa ja slaavit olivat ali-ihmisiä, joiden voittaminen piti olla läpihuutojuttu, varsinkin kun oman maan "selkään puukottavat" sosialistit ja liberaalit oli nujerrettu. Hitler natseineen ei siis taipunut samanlaiseen ideologiseen joustavuuteen kuin Stalin kommunisteineen, jotka olivat valmiiita ainakin siirtämään maailmanvallankumousta. Onneksi näin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kontrafaktuaalinen historia, toinen maailmansota, äärivasemmisto, äärioikeisto, Hitler, Stalin

Ikitie. Kaksi näkökulmaa elokuvaan ja arvio.

Sunnuntai 17.9.2017 klo 15:01 - Petri Jussila

Kävin katsomassa suomalaisen elokuvan Ikitie. Historiantutkijan näkökulmasta leffan tarina on valitettavan realistinen, ja ilmeisesti perustuukin tosiasioihin. Minulle elokuva tarjosi uutta näkökulmaa Neuvostoliittoon menneistä vasemmistolaisista amerikkalaisista ja heidän utopissosialistisesta ajattelustaan. Sen sijaan suomalaisten laitavasemmistolaisten kovaan kohtaloon Neuvostoliitossa olen perehtynyt aika hyvin. Minulle tutun Edvard Gyllingin vangitsemista sivutaan leffassa pikaisesti, mutta muuten neuvostohierarkian noin korkea taso jää elokuvassa etäiseksi. Yleisenä huomiona voi jälleen todeta, ettei ääriaatteissa käytännössä suuria eroja ole. Niiden vallan tuloksena on aina julmuutta, mielivaltaa ja tappamista, olipa aatteellisena verhona sitten kansallismielisyys, luokkataistelu, uskonto tai mikä hyvänsä.

Elokuvaharrastajan näkökulmasta sanoisin, että kyseessä on erittäin korkeatasoinen teos. Antti Tuurin tarina hioutuu ohjaaja A.J.Annilan taitavassa käsittelyssä yhdeksi parhaista suomalaisista elokuvista kautta aikojen. Tommi Korpelan pääosasuoritus on viimeistä piirtoa myöten hallittu. Näyttelijätyö on muutenkin kovaa luokkaa, ja välillä karut kasvot vaihtuvat draamaa tukeviin upeisiin maisemakuviin. Ikitiellä voisi muuten olla mahdollisuudet ulkomaalaisen elokuvan Oscariin. Laatuleffan plussana on se, että tarinan keskiössä ovat englantia puhuvat amerikkalaiset, mikä lisännee Hollywoodin kiinnostusta.

Summa summarum. Elokuvan aihe on erittäin kiinnostava,  ja se on viimeisen päälle laadukasta työtä. Annan viisi tähteä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neuvostoliitto, stalinismi, suomalainen elokuva, Antti Tuuri