Sosialismista ja kapitalismista

Sunnuntai 25.3.2012 klo 9:23 - Petri Jussila

Jarkko Vesikansa kirjoittaa kolumnissaan Sydänten sosialismi, (Suomen Kuvalehti 12/2012, s.56) että Suomessa haikaillaan edelleen sosialismia, vaikka toive kätketään sellaisiin käsitteisiin kuin demokratia ja hyvinvointiyhteiskunta. Tästä osoituksena on se, että ”halutaan irti rahan ja markkinoiden vallasta” ja ”finanssimarkkinat ja yritykset kirotaan ja ihmisille vaaditaan oikeutta tarpeiden mukaiseen puuhaan ja palkkaan”.

Minustakaan suljettu talous tai valtiososialismi eivät ole hyviä vaihtoehtoja avoimelle markkinataloudelle, mutta nykyisessä maailmassa tätä ns. sydänten sosialismia turmiollisempaa on selkäytimestä lähtevä kapitalismi.  Oikeistoliberalistit väittävät, että rikkaiden rikastuminen hyödyttää kaikkia, vaikka todellisuus ei tue tätä väitettä. Markkinat eivät myöskään aina automaattisesti hakeudu järkevään tasapainotilaan, minkä viimeistään finanssikriisi on meille osoittanut. Suuryritysten johdon saamien valtavien palkkioiden hyödyllisyydestä tai yhteydestä todellisuuteen ei ole näyttöä. Köyhyys ei myöskään ole aina ihmisen omaa syytä. Todellisen maailman taloudelliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt eivät juuri tue oikeistoliberalistista talousteoriaa, joten sillä ei ole sen vankempaa rationaalista pohjaa kuin ns. sydänten sosialismillakaan.      

Pohjoismaat ovat menestyneet erinomaisesti erilaisissa kilpailukykyvertailuissa, vaikka niissä on laaja julkinen sektori sekä suhteellisen pienet tulo- ja varallisuuserot. Hyvinvointivaltio onkin ennemmin tukenut kilpailukykyä kuin heikentänyt sitä, joten sitä ei kannata romuttaa vaan kehittää. On tärkeää, että kaikille annetaan todellinen mahdollisuus toimia rakentavasti yhteiskunnassa, mikä edellyttää vahvoja julkisia palveluja. Tarvitsemme ehdottomasti uutta yrittäjyyttä, mutta markkinavetoisuus ei toimi hyvin kaikissa asioissa. Suuryritysten ylimmän johdonkin palkkiolla pitää olla yhteys hyvään tulokseen. Vahvistamalla keskinäiseen luottamukseen ja kohtuullisuuteen perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa voimme jatkossakin menestyä hyvin sekä kilpailukyky- että onnellisuusvertailuissa.     

Maailman myrskyissä tarvitaan kokemusta ja näkemystä

Sunnuntai 15.1.2012 klo 11:06 - Petri Jussila

Globaali talous on kriisissä keinottelijoiden luoman finanssikuplan puhjettua tuhoisasti. Euroopan Unioni on laman ja leikkausten tiellä. Vastuuton ja vaarallinen oikeistopopulismi vahvistuu eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa. Demokratia saavuttaa onneksi myös voittoja, kuten arabikevät on meille näyttänyt. 

Tulevaisuuden ennustaminen on tällä hetkellä vielä vaikeampaa kuin yleensä. Miten pieni Suomi selviää maailman myrskyissä? On aivan selvää, että parhaiten pärjäämme tekemällä tiivistä yhteistyötä muiden kanssa ja vaikuttamalla aktiivisesti asioihin Euroopassa ja maailmassa. Globalisaation aikana yksin jättäytyminen on kenties mahdollista, mutta se johtaisi Suomen taloudelliseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen taantumiseen. Itsenäisin valtio maailmassa on täysin eristäytynyt Pohjois-Korea, jonka tietä ei kukaan järkevä ihminen halua seurata. 

Erityisesti juuri nyt tarvitsemme presidentiksi ihmisen, jolla on vahvaa kokemusta kansainvälisestä politiikasta ja henkilökohtaisia suhteita eri puolille maailmaa. Hänen pitää pystyä johtamaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Presidentin pitää olla yhteistyön ja vaikuttamisen linjalla, mutta tarvittaessa myös kyetä neuvottelemaan tiukasti ja puolustamaan kansallista etua. Minun ääneni saa Paavo Lipponen, joka näillä kriteereillä on selvästi paras ehdokas tasavallan presidentiksi.  Muista viis, Lipponen siis!

Kuntia on edelleen liikaa

Sunnuntai 28.8.2011 klo 17:34 - Petri Jussila

Suomessa oli vuonna 1917 532 kuntaa kun niitä nyt on 336. Kuntien määrä on siis maamme itsenäisyyden aikana vähentynyt reilulla kolmanneksella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana se on vähentynyt yli sadalla kunnalla. Muutos on ollut oikeansuuntainen, mutta Suomi on viimeisen sadan vuoden aikana muuttunut niin paljon, että tulisimme hyvin toimeen vielä huomattavasti pienemmällä kuntien määrällä. Autot, junat ja lentokoneet ovat mullistaneet liikenneyhteydet. Sähköposti, Internet, puhelin ja sosiaalinen media välittävät tietoa uskomattoman nopeasti ja laajasti.  Päätöksenteko tietysti vaatii usein suhteellisen paikallistakin näkemystä, mutta yleisesti ottaen asioita pitää tarkastella paljon laajemmin, joskus jopa globaalisti. Nurkkakuntainen päätöksenteko voi olla paitsi tehotonta myös suorastaan haitallista.

Historia antaa asioihin perspektiiviä ja taustatietoa, joten sen tunteminen on tärkeää nykyajan ymmärtämisen ja tulevaisuuden ennakoimisen kannalta. Ajatusleikkinä voisimme kuitenkin tarkastella kuntarakennetta puhtaalta pöydältä ja tulevaisuusorientoituneesti. Asun Jyväskylässä Kuokkalanpellon kaupunginosassa, jossa on asukkaita noin 2200. Suomessa on yli viisikymmentä kuntaa, jonka asukasluku on tätä pienempi. Kuokkalanpelto voisi siis hyvinkin olla oma kuntansa, jossa olisi kunnanjohtaja, kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja kunnantalo. Jokainen ymmärtää, ettei Kuokkalanpellon itsenäistymisessä olisi mitään järkeä. Samalla logiikalla voidaan sanoa, ettei ylipäätään muutaman tuhannen asukkaan itsenäisiä kuntia kannata ylläpitää, ehkä poikkeuksellisen harvaanasuttua Lappia lukuun ottamatta. Työssäkäyntialue on luonteva kuntarakenteen organisoimisen lähtökohta. 

Kuntaliitosten vastustajat sanovat usein, että kuntien hallintomenot ovat vain muutama prosentti kuntien kaikista menoista. Tämä pitää paikkansa. Olisi silti parempi, jos osa tästäkin rahasta pystyttäisiin laittamaan palvelujen ylläpitoon hallinnon sijasta. Vielä suurempi ongelma on kuitenkin se, että näin pirstoutuneessa kuntarakenteessa päätöksenteko hidastuu ja kokonaisvaltaisempi ote mm. kaavoitukseen, elinkeinopolitiikkaan ja palvelujen kehittämiseen on vaarassa kadota. Ratkaisuksi tähän on tehty erilaisia kuntayhtymiä, joissa yritetään katsoa asioita laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Vaikka niitäkin joskus tarvitaan, usein vielä demokraattisempi ja tehokkaampi ratkaisu olisi nykyistä vahvempien ja suurempien peruskuntien luominen. Meidän siis kannattaa edetä tähän suuntaan!

Miten toimimme, ettei maan käy huonosti?

Torstai 30.6.2011 klo 13:42 - Petri Jussila

Brittiläissyntyinen historioitsija, kolumnisti ja intellektuelli Tony Judt (1948-2010) asui vuodesta 1987 New Yorkissa, jossa hän toimi modernin Euroopan historian professorina. Judt oli myös näkyvä ja aktiivinen hahmo yhteiskunnallisissa debateissa Atlantin molemmin puolin.

Judt saneli viimeisen teoksensa Ill Fares the Landin kuolinvuoteeltaan käsin, ALS-taudin runtelemana. Kirja on äskettäin myös suomennettu nimellä Huonosti käy maan. Teos on hänen poliittinen ja ideologinen testamenttinsa, jossa näkyy sekä poikkeuksellisen laaja lukeneisuus että vahva näkemys länsimaailman nykytilasta. Suosittelen sitä kaikille niille, joita nykyajan historialliset taustat ja poliittiset haasteet kiinnostavat.  Kirjasta löytyy paljon aineksia niiden jäsentämiseen, vaikkei kaikissa asioissa samaa mieltä kirjoittajan kanssa olisikaan.

Itse huomaan olevani suurista linjoista valtaosin samaa mieltä kuin Tony Judt. Vielä 1900-luvun puolivälissä uskottiin yleisesti, että valtio on lähtökohtaisesti ja todennäköisesti paras ratkaisu melkein mihin tahansa ongelmaan. 1900-luvun lopun markkinauskon voittokulun jälkeen yhä useampi alkoi uskoa, että valtio on määritelmällisesti ja lähes aina huonoin mahdollinen vaihtoehto ratkaisemaan ongelmia. Markkinafundamentalismi kuitenkin törmäsi omiin rajoihinsa viimeistään käynnistäessään nykyisen finanssikriisin.

Miten vältämme uudet finanssikriisit? Tämä vaatii ennen kaikkea ajattelutavan muutosta. Meidän pitää katsoa asioita vähemmän lyhytaikaisen taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta ja enemmän laaja-alaisen kokonaisedun näkökulmasta, jossa huomioidaan myös sosiaaliset ja ekologiset näkökulmat. Valtio tai laajemmin julkinen sektori ei ole läheskään aina kokonaistaloudellisestikaan tehottomampi kuin yksityinen sektori. Ehkä kaikkein selvimmin tämä näkyy julkisen liikenteen esimerkkien kautta, mutta vahvasti myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulujärjestelmissä. Totta kai tarvitaan myös toimivia markkinoita, joilla yritykset voivat reilujen pelisääntöjen rajoissa kilpailla, tuottaa uusia palveluja ja tuotteita ja sitä kautta kasvattaa kansantaloutta. 

Ennen kaikkea nyt tarvitaan kokonaisvaltaisemman politiikan paluuta, jossa ei niinkään kiinnitetä huomiota yksittäisten asioiden kannattamiseen tai vastustamiseen, vaan yritetään hahmottaa kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta kokonaisuutena. Kuten Judt kirjoittaa "Meistä on tullut kuluttajia niin poliittisessa kuin taloudellisessa elämässämme. Kun tehdään valintoja kilpailevien tavoitteiden laajasta kirjosta, nähdään vaikeaksi kuvitella tapoja tai perusteita, joilla ne voisi yhdistää johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Meidän on pystyttävä parempaan". Tämä vaatii sirpaloituneen yksilöllisyyden korvautumista suuremmalla yhteisöllisyydellä. 

Judt asettaa toivonsa uudistuneeseen sosialidemokratiaan tai amerikkalaisittain liberaaliin perintöön, kuten minäkin teen. Demokraattisen politiikan keinoin on säädeltävä nykyistä enemmän varsinkin finanssimarkkinoita. Valtioilla on tässä tärkeä roolinsa, mutta on selvää että entistä enemmän tarvitaan myös kansainvälistä yhteistyötä. Yhtäältä tarvitaan keinottelun hillitsemistä, mutta toisaalta myös vastuullista taloudenhoitoa (kuten Kreikan tapauskin osoittaa). Eriarvoistumisen kierre on katkaistava ja kaikki on pyrittävä saamaan mukaan yhteiskuntaan. Tässä tarvitaan myös ja ehkä ennen kaikkea paikallista ja alueellista yhteistyötä.

Tony Judt osoittaa teoksessaan, miten länsimaissa eriarvoisuus  on lisääntynyt, mikä on johtanut moraaliseen, poliittiseen ja lopulta taloudelliseenkin umpikujaan. Vaikka Huonosti käy maan -teosta värittää paikoin liiallinen nostalginen kaipuu toisen maailmansodan jälkeisiin vuosikymmeniin, niin jotain voimme oppia myös siitä ajasta. Oman aikamme ihmisten haasteena on yhdistää välillä unohdettu yhteisöllisyys moniarvoisuuteen ja tapojen erilaisuuteen. Tässä koulutustason nousu, tiedonvälityksen helpottuminen ja sosiaalinen media voivat avata aivan uusiakin mahdollisuuksia. Jos toimimme oikein, maan ei käy huonosti!

Luovista aloista vientituloja

Lauantai 23.4.2011 klo 8:41 - Petri Jussila

Eduskuntavaalit ovat ohi ja seuraavan hallituksen muodostaminen alkaa pian. Tulevan vaalikauden tärkeimpiä asioita ovat työllisyyden parantaminen, hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ja köyhyyden vähentäminen. Tällainen politiikka on mahdollista vain vahvan taloudellisen kasvun aikana, mikä taas edellyttää vientituloja.  

Mistä näitä vientituloja voidaan saada? Perusteollisuuden merkitys on vähenemässä, vaikkakin se on edelleen suuri. Nokia kamppailee laskevien markkinaosuuksien keskellä. Vähän väliä kysytäänkin, mistä löytyisi uusi Nokia. Tällaisen uskomattoman menestystarinan toistaminen on lähes mahdotonta, joten meidän on etsittävä useampia pienempiä kasvuyrityksiä. Niiden taustalla on yhä useammin aivan uudenlaiset liiketoimintamallit ja kulttuuriset sisällöt, jotka toimivat luovan talouden pohjana.

Time-lehti nosti äskettäin Angry Birds -mobiilipelin kehittäjän Peter Vesterbackan maailman sadan vaikutusvaltaisemman ihmisen joukkoon, koska peli on ladattu jo sata miljoonaa kertaa. On myös laskettu, että suomalaisen musiikin viennin arvo on vuosittain yli 30 miljoonaa euroa. Tämä arvo on kymmenessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut! Suomalainen kirjallisuus ja elokuva ovat viime vuosina menestyneet varsin hyvin myös kansainvälisesti. Näyttää siis selvältä, että luovien alojen merkitys viennille on vahvassa kasvussa, joten niiden kehittämiseen kannattaa panostaa toden teolla. Näin saadaan lisää aineksia tulevaisuuden menestysreseptiin, joka meidän pitää yhdessä tehdä.